Kuinka muuttolintu pysähtyi ja juureutui.
On se aika vuodesta, jolloin taivas täyttyy etelään suuntavista linnuista. Katselen ja muistelen.
En kadehdi, olen tyytyväinen. Ja jotenkin se yllättää.
Viimeisen kymmenyksen ajan olen minäkin muuttanut etelään joka syksy. Tai oikeastaan itään, Intiaan. Lentokiidossa olen kokenut vapautta, muutoksen tuomaa tilaa, jossa on ollut ripaus myös sisäistä kutsua ja pakkoa. Veri on vetänyt ja sielu kuiskaillut. Joka kerta lähdön hetkellä on kaikki turha jäänyt taakse. Laukut pakattu, turhat tavarat ja asiat roskistettu, työt saatettu loppuun. Taitekohta kääntynyt kohti uutta mahdollisuutta, uutta alkua.
Nyt viime aikoina - tai siis viime vuotena - tuo lähteminen ja liikkuminen on lakannut. Suuri Tauko mahdollisti sen, mutta se ei ollut syy. En vain jaksanut enää, kaipasin paikallaoloa ja sen tuomaa pysyvyyttä. Se on ollut samalla ihanaa ja haastavaa.
Näillä kirjoitelmillani yritän hieman avata kaikkea sitä uutta mitä Tauko ja paluu juurille on tuonut mukanaan.
Hyvää syksyä, ihan meille jokaiselle.